Sivut

14. maaliskuuta 2014

Kuulumisia I


Ää.. Taas pitkä päivitystauko ovelasti pääsi tulemaan vaikka lupasin, että postauksia tulisi useammin... Tämä on kuulumisien osa I, kakkososa tulee hiukan perässä. Kuulumiset jaoin kahteen postaukseen jottei tulisi kilometri postausta jälleen.
Viime viikon alkupuolisko meni Vallulla taukoillessa, kun pouni pudotti kenkänsä jalasta. Tiistaina kävin ajamassa lainaponilla eli Cindyllä ja Sanni lähti matkaan Selmalla. Oli hauska ajella Cindyn kanssa ja hurrjan lujaa se poni kyllä menee kärryt(kin) perässään.

----------------------------------------------------------------------------



Keskiviikkona Vallu sai kengä  jalkaansa ja suuntasin sen kanssa maastoilemaan. Pellolle ei nyt ole ollut pahemmin asiaa kun se muistuttaa melkein enemmän suota kuin peltoa. Jospa sekin kuivahtaisi tässä niin pääsisi sinnekkin treenaamaan. Anyway, keskiviikkona suuntasin Vallun kanssa maastoon mielessäni kunnon treenilenkki. Treenilenkki lenkistä tulikin. Testasin että kaikki vaihteet toimii ja hyvinhän ne toimi. Totesin myös että ravi ja laukka olivat parantuneet,  laukka pyöri paremmin kuin aiemmin ja ravissa Pouni oikein venytti askeleitaan kunnolla ja etujalat lähtivät nousemaan kunnolla. Pouni oli hieno melko hyvin kuulolla, vähän tietysti kolmen vapaa päivän jälkeen virtaa löytyi kuin pienestä kylästä, mutta hyvin pouni malttoi keskittyä siihen vauhtiin mitä siltä pyysin. Oikein hieno pouni : 3
Lenkin tiedot



----------------------------------------------------------------------------------------------

Torstaina en mennyt Baldurille tunnille vaan suuntasin liikuttamaan ja treenailemaan Vallua. Kävin jälleen heittämässä maastolenkin, tällä kertaa vähän erilenkin johon sisältyi metsässä rämpimistä ja metsäpolulla hölköttelyä :) Pouni oli innoissaan ja paineli menemään korvat tötteröllä. Kuulolla pouni oli todella hyvin, malttoi hyvin hidastaa ja tehdä sitä mitä siltä pyysin.

Lenkin tiedot

 ----------------------------------------------------------------------------------------------


Perjantaina kävin myös maastossa tekemässä viime hetken viritykset lauantain kisoja varten. Kävin kaikki askellajit läpi ja katsoin että pouni menee sitä vauhtia kuin minä halusin. Pouni toimi jälleen todella hyvin, vaikka muutaman kerran se ei olisi malttanut hidastaa kun pyysin vaan olisi halunnut jatkaa matkaa vauhdilla :)

Lenkin tiedot
------------------------------------------------------------------------------------------

Lauantaina mulla oli kisat Ypäjällä. Onneksi ei tarvinnut ihan aamulla lähteä liikenteeseen vaan sai rauhassa pakata auton ja laittaa Pounin kärryyn. Vallu meni ihan jees kärryyn, vähän se alkuun kiukutteli ja koitti pistää vastaan, mutta mitäpä sille voi kun on niin perso leivälle että pakko se sitten kärryyn oli tallustaa leivän perässä :D



Itse kisasuoritus meni kyllä hyvin, vaikka lisätyn töltin alussa Pouni sähläsi jotain jalkojensa kanssa ja meni jotain ihme sekoiluaskellajia, kunnes sitten sai jalkansa kasaan ja matkaan ja viimeinen suora menikin sitten tosi hyvää lisättyä. Kaikki muut askellajit meni kyllä todella hyvin. Kokonaispisteiksi saatiin 4.5, mikä on paras tulos mitä ollaan Vallun kanssa saatu aluekisoista.
Kotimatka sujui todella hyvin, Pouni oli tyytyväinen kun pääsi takaisin kotiin Selman "kiusattavaksi" :D (Kisasuoritusvideo c) serkkuni Kastanja)






 -------------------------------------------------------------------------------------------



Sunnuntaina lähdettiin Sannin kanssa pitkälle maastolenkille tsekkaamaan yhtä lenkkiä, jota ei oltu menty ennen. Parin tunnin lenkki(vähän päälle 16km) siitä loppujen lopuksi tuli, mikä tuntui hassulta kun kuitenkin siinä "lähimaastossa" mentiin. Pouni jaksoi hyvin, vaikka edellisenä päivänä oli ollut kisoissa. Poikettiin lenkin aikana ponien kanssa kylässä yhden kaverin luona ja ponit sai vähän leipää nassuun siellä :D Mukava lenkki oli ja kerrankin oli tosi hieno ilma ja lämmin ilmakin maastoilla! :)




Lenkin tiedot


Poni meni piiloon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina